keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Viisi ja vähän enemmänkin

Viides päivä. Vein poikasen mummolaan hoitoon ja samalla jätin sinne cd-levyn, jonka eräs äitini tuttava ilmoitti mielellään ottavansa. Hän olikin hakenut levyn samana päivänä ja jättänyt vastineeksi kahvipaketin.  Se ei kuitenkaan jää nurkkiin pyörimään, joten levy lasketaan vähennykseksi. Kirpparilla myydyt housut toimitin ostajalle samalla, kun hain tyttären harrastuksista.
Yläkertaan on pesiytynyt lehtiteline, jota kukaan ei juuri koskaan tyhjennä. Pino sanomalehtiä kierrätykseen ja nippu aikakauslehtiä koululle leikeltäväksi.
Katselen kotona paikkoja toisella tavalla kuin ennen. Esimerkiksi kellarinrapusta bongasin lasikeräykseen meneviä pulloja, mutta päätin (heh!) jättää ne toistaiseksi sinne, sillä niitä oli enemmän kuin viisi.
11.
12.
13. - 15.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti